torstai 19. heinäkuuta 2012

KUULUMISIA

Enään pari viikkoa lähtöön ja mua ei jännitä vieläkään niin paljon, kuin luultavasti pitäisi. Syy siihen on ehkä se, että mulla on ollut koko ajan tosi paljon tekemistä. Esimerkiksi: Viime viikonloppuna olin Helsingissä viisumihaastettalussa, joka ei ollutkaan onneksi niin pelottavaa ja vaikeaa, kun aluksi odotin. Seuraavana päivänä olin kaverini kanssa Tammerfesteillä kuuntelemassa Pariisin Kevättä ja muita hyviä bändejä.






Tänään olin pari tuntia päivittämässä mun matkatavaroiden elektroniikka-osastoa enoni kanssa. Oon melko varma, että mulla on maailman paras eno, koska se jaksoi katsella mun sähläämistä miljoonan eri tietokoneen kanssa, juoksi mun kanssa ympäri Tamperetta hakemassa kaikkia tavaroita siihen ja laittoi vielä sen mun pitkän säätämisen jälkeen valitseman koneen käyttövalmiiksi. Kaiken tän lisäksi se vielä osti mulle iPadin ! Tällä hetkellä mä oon ihan uskomattoman hyvällä tuulella ja istun vaan tässsä koneella kirjoittamassa tätä, vaikka mun pitäisi olla pakkaamassa riparille, jonne olen menossa huomenna. On mulla kuitenkin koko yö aikaa..

Huomasin just äskön, että mun lähtö-päivä on varmistunut ja se on 4. elokuuta. Lähtö on aikaisin aamulla Helsingistä ja koneen vaihdot matkalla Denveriin tapahtuu Lontoossa ja Chicagossa. Nyt alkoi jo ehkä vähän jännitttää..

Hauskaa viikonloppua kaikille
Elli



1 kommentti:

  1. Nyt sitte meidän on pakko nähä heti ku tuut sieltä leiriltä!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista